Hyppää pääsisältöön

MobiLUMA on ViLLEen liitetty mobiilisovellus, jolla voidaan helpottaa kenttätyöskentelyn sekä mittauksien muistiinpanojen tallentamista, nopeuttaa mittauspaikan löytämiseen liittyvää liikkumista ja parantaa ryhmän hallintaa kenttätyöskentelyssä.

Tiedon tallennus tapahtuu suoraan sovelluksen kautta tietokantaan. Tietokannasta, riippuen mobiililaitteen yhteydestä, mittaustulokset ovat välittömästi luettavissa karttapohjalta. Eli MobiLUMA automatisoi tiedon tavallisen toiminnan, jossa ensin kirjoitetaan tulokset paperille, sen jälkeen siirretään ne koneelle ja vielä tehdään sopivat muunnokset siten, että tulokset ovat ladattavissa karttapalveluun. ViLLEssä on oppilaalle tulosnäkymä, jossa hän näkee ryhmänsä tuotokset kenttätyöskentelystä. Lisäksi tällä hetkellä valmistellaan tietokannan mittaustulosten näkymistä myös muissa karttapalveluissa.

Mittaustulokset pyritään tekemään myös mahdollisimman yhdenmukaisiksi siten, että mittaustulos annetaan liukukytkimellä. Lisäksi ViLLEn tehtävä editorissa on valmiina työpohjina sopivia kokonaisuuksia kuten Vedenlaadun mittaus. Näitä käyttämällä tietokannan kentät ovat keskenään yhdenmukaisia ja mahdollistaa helpon vertailun eri mittauskertojen välillä. Muita toimintoja oppilaalle ovat kuvan ottaminen, valinta pudotusvalikosta ja tekstikenttä. Tehtävävalikoimaa kasvatetaan QR -koodilukijalla ja äänen tallentamisen mahdollisuudella lähiaikoina.

Tehtäväeditorissa opettaja voi määritellä myös oppilaan ja hänen ryhmänsä mittauspaikan. Mittauspaikka näkyy oppilaalle sovelluksen karttaikkunassa, jossa näkyy myös oppilaan oma sijainti. Oppilaan sijainti näkyy vain, jos oppilas on aloittanut tehtävän ja antanut sovellukselle luvan määrittää sijainti. Kun tehtävä on aloitettu, myös opettaja näkee sovelluksen kautta oppilasryhmien sijainnin omasta karttanäkymästään. Opettaja siis näkee oman ryhmänsä ja ryhmien edistymisen omissa tehtävissään.

MobiLUMA on osa Mobiili LUMA-laboratorio kehittämishanketta, mikä kuuluu LUMA-Suomi hankkeeseen. Vedenlaadun mittaamiseen löytyy valmis opetuskokonaisuus Pedanetistä, Mitä sitten? -kehittämisohjelman alta (https://peda.net/oppimateriaalit/hankkeet/mit%C3%A4-sitten). Lisäksi hyvä materiaali veden laadun mittaamiseksi löytyy myös Itä-Suomen yliopistossa valmisteltu opetuskokonaisuus (https://www2.uef.fi/documents/1347231/1410149/Vesitutkimus.pdf/ac3feecd-a773-4cd9-91db-781453b0f380). Valmisteilla on myös materiaali ilmanlaadun tutkimiseksi.

Sovelluksen kehittämistä on tukenut Opetus- ja kultturiministeriö.

Linkkejä: facebook.com/mobilumaapp