Hyppää pääsisältöön

Uutiset

 

20 heinäkuu 2018

Kesäisiä terveisiä ViLLEn kehitysluolasta!

ViLLEn tilastonäkymiä osittain vaivannut tahmeus on saatu selätettyä, ja uudessa, elokuussa julkaistavassa versiossa tilastojen pitäisi latautua huomattavasti nopeammin. Ensi alkuun muutos koskee vain uusia, elokuun puolivälin jälkeen tehtyjä opiskelijasuorituksia.

ViLLEen julkaistaan myös vuoden 2019 alussa kokonaan uusi, opintopolkuopettajille suunnattu LITE-näkymä. Näkymästä on karsittu pois edistyneemmät ominaisuudet, ja esimerkiksi tärkeimmät tilastot ja kierrosten avaus löytyvät heti ViLLEn etusivulta kirjautumisen jälkeen. Kaikki käyttäjät pääsevät toki vastaisuudessakin halutessaan käyttämään ViLLEä myös vanhan käyttöliittymän avulla, vaihto onnistuu helposti koska tahansa ylävalikosta. Pieniä maistiaisia ruudunkaappausten ja tarkempien kuvausten muodossa on tulossa myöhemmin syksyllä, samaten uudet ohjemateriaalit uuteen käyttöliittymään julkaistaan jo hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta.